tiistai 13. maaliskuuta 2012

Laiskuus on suuri lahjakkuus...

Olen ollut taas vaihteeksi todella laiska bloggaaja. Räpellyksiä olen tehnyt jo useampia erinlaisia, mutta tänne asti kuvien laitto on sitten välissä niin vaikeaa. Nämä kynsiteippi testailut olen tehnyt jo joulun alla. Joulu on ainakin minulle todella hankala aihe keksiä kynsiin jotain kaunista koristelua. Ja sitten jos keksii niin omat taidot eivät siihen vielä riitä. 
Olen tosiaan tilannut jo ennen joulua erinvärisiä kynsiteippejä ja päätin tehdä niistä itselleni jonkinlaiset joulukynnet ja testata samalla miten tuota teippiä helposti saisi laitettua. Helppoahan se ei ollut ja noin vinoon kun halusin ne laittaa niin näyttivät välissä menevän helposti ruttuun. Lopputuloksesta pidän kun se on yksinkertainen ja kaunis. Ainoaksi ongelmaksi tuli sitten vain noiden teippien pysyminen. Teipin pää lähti heti seuraavana päivänä kuoriutumaan pikkuhiljaa ja vaikka kuinka monta kertaa leikkasin repaleen pois ja hyvä etten dipannut kynttäni kirkkaassa lakassa niin silti ne eivät pysyneet. Tästä syystä en ole muita värejä niistä teipeistä vielä testannut kun en haluaisisi heti parin päivän jälkeen puhdistaa kynsiä koristeluista. 


Oi että pidän tuosta Max Factorin 088 Wine Red:n sävystä. En yleensä käytä punaista kynsissä mutta tuo väri jotenkin vain osui ja upposi. =)



Tarvikkeet:




torstai 23. helmikuuta 2012

My favorite color... Brown!

Akryyliväreillä on sitten ihana mäskäillä. No, ainakin silloin kun onnistuu tekemisissään. Joskus jotkut ideat toimii täydellisesti, vaikka näitäkin kun olin tekemässä, en ollut täysin varma mitä teen ja mitä kuviota hain. En tiedä onnistuisinko enää näiden teossa(olen tehnyt nämä jo jonkin aikaa sitten), mutta voisin testata tätä uudestaan eri väreillä. =)



Tarvikkeet:


perjantai 10. helmikuuta 2012

Mihin se aika vierähtää?

Kynsiä on tullut tehtyä, mutta blogia en vaan ole kerinnyt/jaksanut päivittää. Nyt päätin sitten väkisellä vääntää ettei blogi jää ihan täysin unholaan. Ensin oli kesäloman takia taukoja päivityksessä ja nyt on muita kiireitä ja kaikkea muuta ajateltavaa kuin blogi. No nyt lupaan yrittää muistaa vaikka kerran viikossa käydä päivittämässä. =)



Siinäpä olis taas jälleen jotain ajat sitten tehtyä. One-stroke menetelmällä tehty. Kukat ei eikä oikein moni muukaan meinannut kyseisellä tekniikalla toimia niin tuli sitten tuollaiset väännettyä. Näitähän olisi voinut koristella hilein ja monin tavoin mutta aika moisiin ei aina ole niin jäivät tuollaisiksi.

Tarvikkeet:
Lidlin Acrylic Paint Set punainen ja valkoinen akryyliväri

tiistai 31. tammikuuta 2012

Pikakukkaset

Joskus elämä on niin kiireellistä, että joutuu tekemään kynsien koristelutkin kiireellä. Puolentunnin pikakukkaset piti akryyliväreillä kynsiin räpellellä ja sitten piti jo muualle viilettää. Kun en kerinnyt saada noita ihan täysin valmiiksi, niin ei auttanut kun kyläillessä ottaa lakat esille. =) Onneksi akryylivärit kuivuvat nopeasti niin ei menneet kynnet pilalle vaikkei kirkasta päälylakkaa niihin heti kerennyt laittaakaan.





Tarvikkeet:


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Icy winter nails.

Jälleen sinistä. Yritin tehdä glitterillä liukuvärjäystä, mutta ei oikein onnistunut. Sotkin sitten kolmea glitteriä sekaisin niin tuli tällaiset. Pohjan liukuvärjäys kahdella lakalla kyllä onnistui, mutta glitterin laitto meni mönkään. Ja kun ei halua heittää hanskoja tiskiin niin sitten tehdään toisella tapaa.






Tarvikkeet: 



maanantai 9. tammikuuta 2012

Wedding nails

Mietin pitkään laitanko näistä kuvia vai skippaanko kokonaan mutta tässäpä nämä sitten vihdoin ovat. Olin jonkin aikaa sitten aika kiireinen ja en kerinnyt blogia päivitellä. Nop, otsikostakin selviää mistä syystä. 
Olisin ehkä voinut päästä helpommalla jos olisin teetättänyt kynteni koristelut jollain ammattilaisella, mutta kun kynsiä on ruvennut koristelemaan niin ei antanut luonto periksi näidenkään kohdalla. En halunnut perus valkoista ranskista vaan päädyin frosted fucsia väriin. Hiukseni ovat punaiset joten kynnet sen puolesta passasivat kokonaisuuteen hyvin. Kiekuroita ja muita koristeluita tuli jonkin aikaa suunniteltua ennenkun sopiva tyyli löytyi. Kynsien koristeluissa meni ainakin se 3 tuntia. Kun sain räpellykset valmiiksi muistan ajatelleeni että ne voisivat näyttää paaaljon paremmiltakin mutta siinä vaiheessa ei enää kiinnostanut/jaksanut moisia murehtia. 



Näistä ei valitettavasti ole tämän enempää kuvia. Tuollon oli paljon muutakin tekemistä kuin kynsien kuvaaminen. =)



Tarvikkeet:
Wet'n Wild Frosted Fucsia
Lidlin Acrylic Paint Set valkoinen

tiistai 3. tammikuuta 2012

Let your brush loose

 Taas on vierähtänyt aikaa viime päivityksestä.... Sori. Kynsiä olen koristellut, mutta tänne asti niistä kuvia en ole joko kerennyt tai jaksanut laittaa. Uuden vuoden lupauksena oisin voinut luvata(jos oisin huomannut), että päivittäisin blogia hieman useammin entä pari kertaa kuukaudessa. =)

Elikkäs, tässä ompi jo aikaa sitten tehdyt kultaiset ranskis kynnet. Mulla oli jostain syystä kauhea himo saada   tehtyä kultaiset ranskikset. Halusin myös koristella ne jotenkin, mutta aivot löi vain tyhjää. Noh, en antanut periksi vaan päätin sitten antaa siveltimen viedä. Kunhan vetelin koukeroita ja se on siinä. Ei mennyt kauaa. =)





Tarvikkeet:
Maybelline Forever Strong Pro 810 chic gold
Lidlin Acrylic Paint Set musta